Miksi peruukit ovat yhä suositumpia?

Peruukkien historia on tuhansien vuosien mittainen. Välillä ne ovat olleet muotia, kun taas välillä niiden käyttäminen on ollut perin vähäistä. Peruukkeja käytettiin jo muinaisessa Egyptissä. 1600–1700-luvun Euroopassa peruukit olivat suurta huutoa. Ranskan vallankumouksen jälkeen ylhäisö luopui peruukeistaan. Vain tuomarit pitivät kiinni tekohiuksistaan.

Viime vuosikymmeninä peruukki on ollut tapa peittää kaljuuntuva päälaki tai saada nopeasti uusi hiustyyli. Afrokiharat on työlästä suoristaa, mutta peruukin avulla saa vaikka takapuoleen asti ulottuvat suorat suortuvat silmänräpäyksessä. Peruukkeja käytetään myös silloin, jos omat hiukset ovat lähteneet syöpähoitojen takia, omat hiukset ovat huonokuntoiset, tai jos ei ehdi värjätä harmaita hiuksia piiloon ennen tärkeää tilaisuutta.

Israelissa peruukit kuuluvat ortodoksijuutalaisten arkeen. Naisten ei sovi näyttää omia hiuksiaan, joten ne ajellaan usein pois viimeistä haituvaa myöten. Kalju peitetään huivilla, baskerilla tai peruukilla, minkä päälle asetellaan yleensä jonkin sortin päähine. 

Syyt peruukkien suosion takana

Peruukkeista on tullut aina vain suositumpia. Peruukkien suosion takana on niiden vaivattomuus ja ihmisten vaihtelunhalu. Aamulla voi valita, minkä värisen tukan haluaa, ja pitäisikö sen olla kiharrettu, suoristettu vaiko kenties krepattu. Illalla kampauksen voi nostaa kerralla pois päästä ja käydä nukkumaan ilman pinnien metsästämistä ja takkujen selvittämistä.

Kaunis nainen

Se, miksi peruukit ovat nyt niin suosittuja, johtuu paljon valikoiman laajenemisesta, peruukien laadun paranemisesta ja niiden hintojen laskemisesta. Enää ei tarvitse tehdä matkaa lähimpään kaupunkiin, missä peruukkeja myydään, vaan voi tilata peruukit netistä. Netissä voi vertailla erilaisia peruukkeja ilman, että myyjä hengittää niskaan. Kun sopiva(t) löytyy, voi tilauksen suorittaa ja maksaa saman tien. Paketti saapuu parissa päivässä lähimpään postiin tai suoraan kotiin.

Peruukkien ostaminen on siis helppoa, ja hyvälaatuisen peruukin voi löytää todella edullisesti. Erityisen edullisia peruukkeja ovat keinokuituiset peruukit. Peruukin hiukset voivat olla akryyliä, nailonia tai polyesteriä. Joskus kauan sitten peruukkeja tehtiin myös oljesta ja jopa jalometalleista, mutta olki- ja kultaperuukkien aika on kyllä auttamattomasti ohi. Peruukki ostava ei joudu valitsemaan olki-, villa- ja jalometalliperuukkien välillä, vaan aitohiusperuukkien ja kuituhiusperuukkien välillä.

Aitohiusperuukkia voi käsitellä kuin omaa tukkaa

Jos et ole valmis maksamaan peruukista kovin paljoa, tutustu kuituhiusperuukkien laajaan valikoimaan. Voit ostaa useampia kuituhiusperuukkeja, esimerkiksi erivärisiä, eri pituisia ja eri lailla käsiteltyjä. Vappuun sopii pinkki peruukki, kun taas pikkujouluihin voisi mennä joulunpunaisessa peruukissa. Arkikäyttöön voi hankkia peruukkeja vaikka kaikissa ruskean ja kullanvaalean sävyissä.

Jos etsit aidon oloista peruukkia jokapäiväiseen käyttöön, satsaa laadukkaaseen aitohiusperuukkiin. Aitohiusperuukit ovat niin aidon oloisia, ettei kukaan arvaa sinun käyttävän peruukkia. Tasokkaat peruukit pysyvät päässä tuulellakin, joten noloilta tilanteilta vältytään. Kaikista tasokkaimmat (ja kalliimmat) pohjaverkot tehdään mittatilaustyönä. Aitohiusperuukki tehdään siis oikeista hiuksista, mitkä on kiinnitetty verkkoon. Kiinnitys on tehty solmuilla, ja solmuja on kymmeniä tuhansia! Aidoista hiuksista tehtyä peruukkia voi käsitellä kuten omaa tukkaa. Peruukkia voi kihartaa ja värjätä, ja se kestää sekä hankausta että kuumuutta paremmin kuin keinokuitu.

Peruukin värjäys on silti parasta jättää ammattilaiselle. Jos saamasi tyylivinkit liittyvät hiusvärin vaihtoon, marssi kampaajalle, niin et tule pilanneeksi arvokasta peruukkiasi. Tämä ei ole epäluottamuslause hiustenvärjäystaidoillesi, vaan liittyy siihen, että maallikon käsiinsä saamat hiusvärit eivät välttämättä sovi peruukille. Ruokakaupoissa ja tavarataloissa myydyt hiusvärit sisältävät todella vahvoja hapatteita ja muita ainesosia, mitkä voivat pilata peruukin. Miksi niitä sitten myydään? Markettivärit eivät pilaa omia hiuksiasi, mutta peruukkiin solmitut aidot hiukset on käsitelty sellaisiksi, että ne eivät kestä erilaisia väriaineissa olevia ainesosia yhtä hyvin kuin omat hiuksesi.

Tämän päivän kuituhiusperuukitkin ovat aidon oloisia

Kuituhiusperuukit

Jos olet lähdössä peruukkiostoksille tai edes mietit asiaa, ei kannata heti hylätä kuituhiusperukkeja. Kuituhiusperukkienkin laatu on parantunut. Pilailuvälinepuodissa ja lastentarvikeliikkeissä myydään edelleen todella epäluonnollisen näköisiä (ja samalla hyvin halpoja) kuituhiusperuukkeja, mutta niistä ei kannata hakea jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja peruukkeja.

Tutustu peruukkeja myyvän kivijalkaliikkeen tai verkkokaupan valikoimaan, niin löydät laajan valikoiman tasokkaita kuituhiusperuukkeja! Kannattaa kuitenkin muistaa, että kuituhiusperuukki kestää vain noin 3–6 kuukautta. Vaikka olisit liottanut ja hoitoainekäsitellyt peruukkiasi säännöllisesti, rispaantuu se viimeistään puolen vuoden päästä.